Teen lähetystyötä Japaniin internetin kautta. Yksi työmuodoista on vastata japanilaisten kysymyksiin kristillisestä uskosta ja Raamatusta japaninkielellä.

Näiden keskustelujen perusteella kristinuskosta tuntuu vallitsevan Japanissa aika ristiriitainen kuva. Monet tietävät sen, että Raamattu opettaa korkeita eettisiä periaatteita ja lähimmäisenrakkautta. Siksi monet japanilaiset ei-kristitytkin haluavat viedä lapsensa kristilliseen lastentarhaan. Tunnetuin Raamatun opetus vaikuttaa olevan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, ja lähimmäisenrakkauden luullaankin yleisesti olevan kristinuskon tärkein sanoma.

Toisaalta, kun eräältä japanilaiselta kristityltä kysyttiin millainen mielikuva japanilaisilla on kristillisestä uskosta, hän tiivisti sen neljään k:lla alkavaan japaninkieliseen sanaan: ”katai”, ”kitsui”, ”kurai”, ”kowai” = kova, ahdas, pimeä, pelottava.

Jumalan lain vaatimukset tuntuvat varmasti kovilta. Kuka meistä oikeasti rakastaa kaikkia lähimmäisiään niin kuin itseään? Kovalta tuntuu vaikkapa Jeesuksen kehotus kääntää toinenkin poski tarjolle, kun toiseen on lyöty. Raamattu tuntuu vaativan aivan liikaa. Lähimmäisenrakkauden korkeat periaatteet kohtaavat sen realiteetin, että ihmiselle niiden käytännön seuraaminen on mahdotonta.

Japania kutsutaan ”miljoonien jumalien maaksi”. Siellä kasvaneesta varmasti tuntuu ahtaalta se ajatus, että olisi vain yksi Jumala, ja että vain yhden uskon kautta on tarjolla pelastus. Pimeää ja pelottavaa on ajatella viimeistä tuomiota ja kadotusta. Kristinusko on niin siellä kuin täällä Suomessakin monen sydämessä kuin Siinain vuori silloin kun Jumala antoi Mooseksen kautta lakinsa.

”Kolmantena päivänä aamun tultua alkoi jyristä ja salamoida. Vuoren yllä lepäsi raskas pilvi ja kuului voimakasta torventoitotusta, ja kansa vapisi pelosta leirissään.” (2. Moos. 19)

Meidän kaikkien kristittyjen tehtävänä on kertoa, että kun kohtaamme Jumalan Jeesuksessa, emme olekaan tulleet kuin synkän pilven peittämän vuoren luo. Edessämme on elävä Jumala, joka kutsuu meitä juhlaan, ja Jeesuksen veri pesee meidät, joista ei löydy todellista rakkautta lähimmäiseen, täydellisesti puhtaiksi, niin että kestämme Jumalan katseen.

Pelko on tarpeeton, sillä Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja tehnyt meidät kelvollisiksi perimään osamme valon valtakunnasta (Kol. 1:12). Hän on kirjoittanut nimemme Taivaan kirjaan, rakastaa meitä valtavalla rakkaudella ja antaa meille loppumattoman hyvän osan ja ilon luonaan Taivaassa. Jeesus on veljemme, hyvä Paimen, joka johdattaa ja hoitaa meitä, laumansa lampaita.

”Ette te ole tulleet käsin kosketettavan, tulta suitsevan vuoren juurelle, sinne, missä oli synkkä pilvi, pimeys ja myrskytuuli, ette sinne, missä kuultiin torventoitotus ja ääni, joka puhui niin, että kaikki pyysivät päästä kuulemasta enempää… Se näky oli niin pelottava, että Mooseskin sanoi: ”Minä pelkään ja vapisen.”
Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.” (Hepr. 12:18-24)

Jeesuksen veri huutaa meille sovitusta, armahdusta, anteeksiantoa. Ristin evankeliumi vapauttaa, nostaa pimeydestä valoon ja karkottaa pelon. Se pitää meidät kyllä niin sanotusti pienellä paikalla, mutta siunatulla.

”…jokainen, joka uskoo häneen,
saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi.”
(Ap. t. 10:43)

Tämä on tärkein asia, mitä kukaan voi tässä maailmassa kertoa toiselle. Kun rukoilet lähetystyön puolesta tai annat lahjasi ja toimit lähetystyön hyväksi, teet jotain sellaista, millä tulee olemaan merkitystä nyt ja aina.